Espoon hiippakunnan blogin kirjoittajakunta laajenee. Seuraamme blogissa hiippakunnan elämää seurakuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kirjoitusten kautta. ”Täällä asuu toivo”, muistuttaa Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomiorovasti Antti Kujanpää blogissaan.
Espoon bussipysäkeillä, metroasemilla ja verkkosivuilla muistutetaan ohikulkijoita ja selailijoita toivosta. Kampanja kestää pääsiäisaikana parin viikon ajan ja sen teema on ”täällä asuu toivo”. Teemaa avataan kertomuksin, julistein ja valokuvin.
Raskas koronakevät on koetellut kärsivällisyyttä, vaatinut joka päivä itsekuria ja lisännyt yksinäisyyttä. Pelkät tsemppiviestit eivät pitkälle riitä, pitää kannustaa ja kannattaa, kulkea ja kurottua yli ja ohi.
Juuri nyt voimme rohkaista ja kannustaa toisiamme ja muistuttaa itseämme ja muita siitä, että monet asiat ovat meillä hyvin, että sairaat hoidetaan, ruokaa riittää ja rokotukset tuovat toivoa. Ja että kevään valo ja lämpö herättää elämää.
Kristityn toivo suuntaa myös siihen, mikä ei vielä näy, mitä ei voida todistaa, minkä voi aavistaa ja mitä kohti voi kurottaa – kristityn toivo on haudantakaista toivoa, toivoa ylösnousemuksesta, toivoa jälleennäkemisestä.
Kasteessa minut on liitetty kohtalonyhteyteen Mestarini kanssa. Niin kuin Jumala pääsiäisyönä riisui aseista kuoleman ja herätti Kristuksen, niin hän kerran herättää minutkin. Sen toivon varassa voi kuolla.
Mutta toivo, sanoo Jumala,
kas se minua hämmästyttää.
Minua itseänikin.
Siinä on hämmästelemistä.
Siinä, että nämä poloiset ihmiset näkevät, miten kaikki menee menojaan ja että he uskovat kaiken huomenna menevän paremmin.
Se on hämmästyttävää, ja se on minun armoni kaikkein suurin ihme. Ja minä olen itsekin siitä hämmästyksissäni. Täytyy olla niin, että minun armossani on uskomaton voima. (Charles Peguy: Toivo)
Antti Kujanpää
kirkkoherra, Espoon tuomiokirkkoseurakunta