Espoon hiippakunnan blogin kirjoittajakunta laajenee. Seuraamme blogissa hiippakunnan elämää seurakuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kirjoitusten kautta. Hiippakuntavaltuutettu Iida Rotko kirjoittaa nuorten aikuisten tavoittamisesta seurakunnissa tekemänsä hiippakunnallisen kyselyn perusteella.
Kirkon vuosien 2016-2019 nelivuotiskertomuksen ilmestyttyä on monissa eri yhteyksissä keskusteltu nuorten aikuisten vähäisestä osallistumisesta ja sitoutumisesta kirkon toimintaan. Välillä käydyn keskustelun määrä on tuntenut jopa suhteettoman suurelta verrattuna siihen, kuinka vähän kokemukseni mukaan nuorten aikuisten tavoittamiseen käytetään kirkossa resursseja. Nuorena luottamushenkilönä ja oman seurakuntani vapaaehtoisena olen kokenut tämän keskustelun hyvinkin henkilökohtaisena. Minä olen löytänyt seurakunnasta oman paikkani, mutta koen sen vaatineen aika suurta vaivannäköä. Ainoana nuorena aikuisena olen usein joutunut todistelemaan itseäni ja osaamistani. En muuttaisi omaa polkuani, mutta toivoisin, ettei jokaisen osaksi seurakunnan yhteisöä haluavan nuoren aikuisen tarvitsisi kiivetä kaikkia samoja mäkiä.
Kysyin Espoon hiippakunnan seurakunnilta, mitä ne tekevät tavoittaakseen nuoria aikuisia. Tässä yhteydessä rajasin nuoret aikuiset noin 18-30-vuotiaisiin. Hiippakunnan 19 seurakunnasta 15 vastasi kyselyyn. Olin monelta osin positiivisesti yllättynyt siitä, miten myönteisiä vastaukset olivat. Monessa hiippakuntamme seurakunnassa tehdään jo nyt paljon sen eteen, että nuoret aikuiset löytäisivät paikkansa seurakunnassa. Samaan aikaan suurimmassa osassa seurakunnista kuitenkin kaivataan tukea tavoittamistyöhön.
Seurakunnista yli puolet kertoi tarjoavansa erikseen nuorille aikuisille kohdennettua toimintaa. Seurakuntien nuorten aikuisten toiminta sisältää esimerkiksi arkiretriittejä, retkiä, viikoittaisia kokoontumisia yhteisen aiheen ja ruuan äärelle sekä peli-iltoja. Joissain seurakunnissa nuoret aikuiset järjestävät toimintaa toisilleen. Ajattelen, että tämä on varsin ihanteellinen toteutustapa, mutta kokemuksesta myös tiedän, että tällainen toimintatapa vaatii syntyäkseen aikaa, vaivaa ja paljon tukea seurakunnalta.
Vastanneista seurakunnista hieman alle 75 prosenttia kertoi kutsuvansa nuoria aikuisia aktiivisesti johonkin seurakunnan toimintaan, kuten perhekerhoihin, retriitteihin, jumalanpalveluksiin, sosiaalisen median seuraajiksi, vapaaehtoisiksi ja erilaisiin tapahtumiin. Iloitsen siitä, miten monipuolinen joukko erilaisia toimintoja nousi vastauksissa esille. Nuorten aikuisten ryhmä ei ole yhtenäinen ja siksi on tärkeää, että tarjolla on monenlaisia osallistumisen muotoja. Osassa seurakunnissa nuoria aikuisia kutsuttiin selkeästi nuorisotyön tilaisuuksiin, kun taas osassa painopiste oli aikuistyössä. Perhetyö nousi esiin suuressa osassa vastauksia. Vastanneista seurakunnista noin neljännes ei aktiivisesti kutsu nuoria aikuisia toimintaansa.
Kaikki vastaajat kokivat, että nuorten aikuisten tavoittamiseen kannattaa suunnata seurakunnan resursseja. Moni vastaaja koki, että kyseessä on kirkon tulevaisuuden kannalta tärkeä ihmisryhmä, jonka heterogeenisyys kuitenkin tekee sen tavoittamisesta vaikeaa. Esiin nousi ero oman seurakunnan entisten aktiivisten nuorten tavoittamisen ja etäämmällä seurakunnasta olevien tavoittamisen välillä. Kaikissa seurakunnissa nuoria aikuisia haluttaisiin tavoittaa, mutta aina ei oikein tiedetä miten. Suurin osa vastanneista seurakunnista kertoi kaipaavansa tukea tavoittamistyöhön. Osa kaipasi lisää resursseja käytettäväksi, osa seurakuntien välistä yhteistyötä ja koulutusta.
Kyselyn vastauksista siis välittyi selkeä tahtotila nuorten aikuisten parempaan tavoittamiseen. Erot seurakuntien välillä olivat suuria, mutta on muistettava, että Espoon hiippakunnan seurakunnat ovat muutenkin keskenään erilaisia ja toimivat erilaisissa ympäristöissä. Osa vastanneista seurakunnista nostikin esille sen, että nuoret aikuiset usein muuttavat opintojen perässä pois heidän alueeltaan. Tämän vuoksi asian kanssa olisi kannattavaa tehdä yhteistyötä hiippakunnan tai esimerkiksi rovastikunnan tasolla.
Kysymys nuorten aikuisten osallisuudesta on kirkon tulevaisuuden kannalta hyvin keskeinen, haluttiin sitä tai ei. Se on merkittävä myös jäsenmäärän kehityksen suhteen. Jos ja kun nuoret aikuiset kokevat kirkon etäiseksi, eivät he myöskään halua liittää omia lapsiaan kirkon jäseniksi. Ei myöskään ole itsestään selvää, että kirkko näyttäytyisi tämän ikäryhmän myöhemmissäkään elämänvaiheissa kiinnostavana. On siis kyse paljon laajemmasta kuin ainoastaan toiminnan tarjoamista koskevasta kysymyksestä.
Ajattelen, että parhaimmillaan seurakunnassa monenlaiset ja myös monen ikäiset ihmiset voivat toimia yhdessä. Olen saanut seurakunnan toiminnasta sekä itseäni useita vuosia nuorempia että useita kymmeniä vuosia vanhempia ystäviä. Tätä kokemusta ja näitä ihmisiä en vaihtaisi mihinkään. En kuitenkaan kiellä, ettenkö välillä kaipaisi myös mahdollisuutta toimia seurakunnassa myös yhdessä oman ikäisteni kanssa. Nuorten aikuisten tavoittamisesta käyty keskustelu on ollut tärkeää, mutta nyt on aika suunnata huomio käytännön toteutukseen.
Iida Rotko
hiippakuntavaltuutettu, Espoon tuomiokirkkoseurakunta
Kuva Bixabay