PIispansauva alttarikaiteella
Etusivu / Tietoa hiippakunnasta / Espoon hiippakunnan piispat

Espoon hiippakunnan piispat

Kolme Espoon piispaa

Kaisamari Hintikka 2019-

Nykyisen piispan omat sivut löydät täältä.

Tapio Luoma 2012-2018

Tapio Luoma vihittiin Espoon hiippakunnan piispaksi 12.2.2012. Hän siirtyi arkkipiispaksi 1.6.2018.

Tapio Luoma vihittiin papiksi 1987. Hän on teologian tohtori, väitöskirjan aiheena oli teologian ja luonnontieteiden suhde. Ennen piispaksi valintaa hän työskenteli apupappina ja kappalaisena Peräseinäjoella 1987–1998, Ilmajoella kappalaisena 1998–2002 ja vuosina 2002-2012 Seinäjoen kirkkoherrana. Lapuan hiippakunnan pappisasessorina hän toimi 2001–2007 ja Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan lääninrovastina 2010–2012.

Kirkolliskokouksen jäsen Luoma on ollut vuodesta 2008. Vuoden papiksi hänet valittiin 2000. Luomalla ja hänen vaimollaan on kolme aikuista lasta.

Piispa Tapio Luoman muotokuva, jossa piispa seisoo Espoon joen ylittävällä sillalla, taustalla näkyy Espoon tuomiokirkon pääty

Piispa Tapio Luoman muotokuvan on ottanut valokuvaaja Jani Laukkanen vuonna 2018.

Mikko Heikka 2004-2012

Piispa Mikko Heikka vihittiin Espoon hiippakunnan piispaksi Espoon tuomiokirkossa 6.1.2004. Mikko Heikka siirtyi eläkkeelle 31.1.2012.

Hänet vihittiin papiksi Helsingissä 10.1.1968. Valmistumisensa jälkeen hän toimi pappina Roihuvuoren, Meilahden ja Munkkiniemen seurakunnissa. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovastina hän toimi vuosina 1983–2003 ennen siirtymistään Espoon hiippakunnan piispaksi.

Mikko Heikka väitteli teologian tohtoriksi Helsingin Yliopistosta vuonna 1983.

Ulla Rantasen maalaam muotokuva Mikko Heikasta
Piispa Mikko Heikan muotokuva julkistettiin 19.9.2009, piispan 65-vuotisjuhlan yhteydessä. Kuvan on maalannut professori Ulla Rantanen.
Pro vita mundi - Mikko Heikan juhlakirja
Mikko Heikan 65-vuotispäivän kunniaksi 19.9.2009 julkaistiin Pro vita mundi- juhlakirja.

Piispa Heikka tunnetaan aktiivisena ja monipuolisena keskustelijana, jonka pohdinnat ja kannanotot ajankohtaisista ja yhteiskunnallisista ja globaaleista kysymyksistä ovat laajalti tunnettuja. Kirjan kirjoittajat edustavat yhteiskunnan eri aloja ja tuntevat piispa Heikan henkilökohtaisesti. Artikkelit tarkastelevat monipuolisesti aikamme eettisiä haasteita.

Teemoina kirjassa ovat esillä mm. ilmastoetiikka, uskontodialogi sekä monikulttuurisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Kirjan kuvituksesta vastasi Ulla Rantanen.

Heikka on toiminut Kotimaa-lehden kolumnistina vuosina 1974–1985, Helsingin sanomien kirjallisuuskriitikkona 1979–1985, Uuden Suomen esseistinä 1985–1986 ja Suomen Kuvalehden esseistinä vuodesta 1986 alkaen.

Luottamustehtävät piispakauden aikana:

  • Kirkolliskokouksen hallintovaliokunnan jäsen 2004–2008, puheenjohtaja 2009
  • Teologikoulutustoimikunnan pj. 2004–2012
  • Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön toimikunnan puheenjohtaja 2009–2012 Kirkkohallituksen jäsen 2009–2012

Huomionosoituksia:

  • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan ritarimerkki 1995
  • Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki 2008
  • Maarja-medal (Viro)