Elämä voittaa kuoleman
Jeesuksen haudalle saapuneet oppilaat löytävät avoimen, tyhjän haudan. Liitämme usein tämän hetken kuvaamiseen ilon ja riemun. Ilo ei kuitenkaan ollut haudalle tulleiden oppilaiden ensireaktio. Evankeliumien mukaan he ovat ymmällään ja pelästyneitä, he ihmettelevät tai itkevät, eivätkä tahdo ensin tuntea kohtaamaansa Ylösnoussutta. Maria itkee tyhjällä haudalla ja epäilee, että Jeesuksen ruumis on viety muualle. Pietari kurkistaa tyhjään hautaan, mutta ei ymmärrä mitä on voinut tapahtua, ja lähtee pois ihmetellen.
Oppilaiden reaktiot tyhjän haudan äärellä ovat kovin inhimillisiä. Ei kukaan heistä surunsa keskellä jaksa muistaa sitä, mitä Jeesus itse oli sanonut: Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” (Luuk. 24:7)”. Ajatukset ovat keskittyneet vain käsillä olevaan hetkeen, musertavaan tietoon siitä, että rakas ihminen on poissa. Ilo tulee vasta myöhemmin, ilo tulee ymmärryksen kautta.
Pääsiäisaamun evankeliumiteksteissä kietoutuvat yhteen suru, epätoivo, etsiminen ja lopulta riemu ja ilo käsittämättömän edessä. Me kaipaamme rakkaitamme, tulemme haudalle, etsimme lohdutusta surussamme. Sama kipu, jonka opetuslapset kokivat, sama kipu, jonka Jeesus elämässään koki, on myös meidän osamme.
Mutta se, mikä merkitsee vielä enemmän, on Jeesuksen sanojen jälkimmäinen puolisko: ”hän nousee kuolleista.” Ne ovat ne sanat, jotka jäävät voimaan – ylösnousemuksen ja elämän todellisuus jää voimaan.
Tämä on se ymmärrys, jonka myötä syntyy ilo. Se ilo saa Jeesuksen kohdanneet naiset rientämään pois haudalta, ulos puutarhasta, muiden luo, maailmaan viemään ilosanomaa. Pääsiäisenä mahdoton muuttuu mahdolliseksi, raja taivaan ja maan, Jumalan todellisuuden ja tämän maailman todellisuuden välillä murtuu, elämä voittaa kuoleman.
Pääsiäisen iloa!
Kaisamari
